Kesäloma on käynnistynyt muutama viikko sitten. Olen ehtinyt olemaan jo viikon töissä sopeutumisvalmennuskurssilla etelä-Pohjanmaalla ja nauttimaan työviikon helteiden jälkeen raikkaammasta kesäsäästä täällä Turussa.

Tein tänään banaanirahkaa. Tarjoilin sitä itselleni merensinisestä Verna viinilasista ja olen jokseenkin tyytyväinen sen koostumukseen. Maistellessani rahkaa, uppouduin samalla Elina Tiilikan fiktiiviseen teokseen (joka siis perustuu osittain tositapahtumiin) Punainen Mekon maailmaan. Teos oli ihan vaikuttava, alkuun minua häiritsi kirjan kieli. Ja loppua kohden kirja muuttui kuvaukseltaan vaan ahdistavammaksi. Kirjassa toteutetaan muun muassa lemmikkikissan tappaminen, joka sai minun kurkkuni kurtistumaan ja silmät kyyneliin sen verran, että oma lemmikki tuli nopeasti syliin ja suukoteltavaksi.

Kesän olen ajatellut omistaa liikkumiselle ja uusien romaanien lukemiselle. Seuraavaksi tartun klassikkoon nimeltä Alkemisti. Kirjanhan on kirjoittanut Paulo Coelho. Toivottavasti nimi meni edes oikein.